Sanna Kristiina SaloVuoden alussa aurinko on näyttäytynyt harvoin kotikunnassani Emilia-Romagnan alueella. Ilma on ollut kalsean kylmä ja harmaa, ja luntakaan ei ole satanut, vaikka kovasti toivoin. Oikea masennuksen syntypaja. Me emme olleet ehtineet käydä pitkään aikaan Toscanan asunnossamme, ja vaikka meillä oli ainoastaan lähes 24 h käytössämme viikonloppuna, päätimme lähteä aurinkopaikkaamme Toscanaan. Tarkoitus oli käydä kurkistamassa myös yhtä asuntoa.
Olemme viime vuodet etsineet isompaa asuntoa, sillä yksiömme on alkanut teinin ja koiran myötä olla meille ahdas. Nyt meillä olisi jo ostajatkin tiedossa, kun pariskunta yläkerrasta haluaisi ostaa asuntomme vanhemmilleen. Asunnon metsästys Toscanassa, ja varsinkin meidän alueellamme, on kuitenkin vaikeaa. Olemme etsineet uutta asuntoa jo pari vuotta ns. sopuhintaan, mutta sopivaa ei ole vielä löytynyt. Täydellisiä asuntoja tietenkin löytyy, jos on valmis maksamaan miljoonan. Me emme ole valmiita maksamaan edes puolta miljoonaa, joten tehtävä ei ole helppo. Vaikka asuntomme on pieni, niin siinä on tilava parveke, josta aukeaa kaunis näkymä, ja josta saamme usein ihailla upeita auringonlaskuja. Haluaisimme jotain vastaavaa uudessakin asunnossamme, mutta parveke näkymällä nostaa hintaa jo 50 000 €, ja lisäksi sellaisia huoneistoja on harvassa. Tai sitten ne ovat meluisia tai vaativat suuren rempan, johon emme jaksaisi ryhtyä. Lisäksi uusi asunto saisi sijaitsi lähialueella, koska tyttärellämme on ystäviä naapurissa.
Ilmeisesti meillä on liikaa vaatimuksia, ja siksi välillä päätämme, että miksi emme kokeilisi jotain ihan uutta, ja muuttaisimme maalle, ja nauttisimme luonnosta ja oliivipuiden tuoksusta. Kun sitten viime viikolla ilmestyi ilmoitus talosta maaseudulla, joka vaikutti todella unelmalta, innostuimme ja päätimme sunnuntaiaamuna käydä vilkaisemasta taloa ulkoapäin. Onneksi teimme näin, sillä löydettyämme talon huomasimme heti, että talo oli jokseenkin huonokuntoinen ja kaukana täydellisestä (aivan eri talo siis, miltä se oli valokuvissa näyttänyt), ja lisäksi se sijaitsi liian kaukana sivistyksestä. Jouduimme siis pettymään.
Yleensä asuntojen myyntivalokuvat eivät kuitenkaan hämää. Päinvastoin, ne kuvastavat liiankin realistisesti asunnontilaa. Joskus mietin, onko asuntojen myyntikuviin satsattu yhtään, kun vessapöntöstä saattaa olla useampi kuva ja muutenkin kuvat saattavat olla väärinpäin. Asuntoja ei ole yritetty stailata, ja pahimmillaan asunnot ovat täynnä tavaraa jopa 1970-luvulta. Maria Kondo saisi kenties jossain kodeissa sydänkohtauksen.
Omasta mielestäni minusta on tullut jo aika erikoisasiantuntija asuntomyynti-ilmoitusten luokittelussa. Osaan arvata aunnon hinnasta asunnon miinukset, kunnon ( lue remontin tarpeen),sijainnin ja asuinrakennuksen vuosikymmenen. Itse käytän Idealista tai Immobiliare sovellusta kun käyn läpi asuntojen myynti-ilmoituksia.
On totta, että harvoin hyvä asunto löytyy edullisesti. Paitsi että nykyisen yksiön löytyminen taisi olla tällainen onnekas sattuma. Eräänä päivänä yli kymmenen vuotta sitten mietimme, että miksi emme hankkisi asuntoa Toscanasta, kun matkasimme sinne kuitenkin aina. Kävimme katsomassa kolmea asuntoa, joista yksiömme oli ensimmäinen. Asunto oli suorastaan ruma ja ahtaan oloinen, mutta pienellä pintarempalla ja vaalealla maalilla, siitä tuli avara ja viihtyisä. Asunnon hinta on jo maksanut itsensä takaisin, jos ajattelemme hotellimajoituksia tai ravintoloita, joihin olisimme muuten kuluttaneet rahamme reissatessamme näinä vuosina Toscanassa.
Tämän vuoksi kai uskon, että jostain meille oikea uusi asunto vielä löytyy. Toki tiedän aikaisemmasta kokemuksesta, että kompromisseja joutuu tekemään, mutta aion olla kärsivällinen, mutta myös salamannopea, jos näen myynnissä mielenkiintoisen asunnon. Hyvät asunnot Toscanassa ovat kuin tryffeleitä: Kaikki etsivät niitä, ja ne ovat vaikeasti löydettävissä.
No jos asuntoasia ei edistynyt, niin viiniasiat kuitenkin. Olin onnistunut varaamaan kauan suunnittelemani viinitilavierailun Petran-viinitilalle https://www.petrawine.it/it/, jonka päärakennus oli kuuluisa arkkitehtuuristaan (kuten myös Rocca di Frassinello– viinitila, jossa olimme aiemmin vierailleet). Olin usein ihaillut Petran lähes salaperäiseltä vaikuttavaa mahtipontista ja futuristista viinitilarakennusta, joka erottui muuten keskiaikaisesta ja vaatimattomasta ympäristöstään. Olinkin hyvin utelias näkemään rakennuksen läheltä, ja kun metallinen viinitilan portti avautui, olin suorastaan jännittynyt, sillä vihdoin Petran salaisuus paljastuisi. Totta tosiaan, matka kukkulalle, jossa Petra sijaitsi, oli vaikuttava viinitilan rakennuksen kohotessa kunnioitusta herättävänä, jopa hiukan pöyhkeilevänä, edessämme.
Petran viintitila sijaitsee Suvereton kunnan alueella Livornon maakunnassa (Toscana) ja kuuluu nk. Suvereto DOCG viinialueeseen. Kyseinen viinialue on aika tuntematon, jota ei löydy edes useimmissa Toscanan viinialueita esittävissä kartoissa. Se on kuitenkin olemassa Bolgherin ja Monteregio di Massa Marittiman viinialueiden välimaastossa.
Suvereto DOCG luokitus on varattu viineille, jotka ovat typologiansa mukaan valmistettu seuraavien viiniköynnösten rypäleistä: Suvereto DOCG: Cabernet Sauvignon ja Merlot vaihtelevissa suhteissa. Suvereto Sangiovese DOCG (Sangiovese min. 85 %), Suvereto Merlot DOCG ( Merlot min. 85 %), Suvereto Cabernet Sauvignon DOCG (Cabernet Sauvignon min. 85 %).
Viinitilalle oli kokoontunut pieni ryhmä, jota johdatti todella puhelias oppaamme. Hän kertoi kaiken maan ja taivaan väliltä, niin sivuten paikallishistoriaa kuin arkkitehtuuria ja viinitilanhistoriaa. Välillä mentiin asian vierestä ja kuulimme monta anekdoottia, kaskun tapaista, ja hiukan myös asiaa viineistä.
Kuten olen jo maininnut, jokainen viinitila markkinoidessaan on pyrkinyt luomaan narratiivin, jonka ympärille viinitilan viinejä myydään. Tällä kertaa narratiivi oli seuraavanlainen: Olipa kerran kuuluisa ja rikas rakennusteollisuuden yrittäjä, Vittorio Moretti Lombardiasta, joka rakasti viinejä. Tämän johdosta hän perusti 1970-luvun lopulla Bellavista-viinitilan Franciacortan alueelta ollen yksi ensimmäisistä Franciacortan tuottajista, ja Bellavista on edelleen nykyään yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista Franciacortan viineistä. 1980-luvulla hän matkusti tyttärensä kanssa Ranskan viinialueilla, joka ihastui viiniviljelmiin ja päätti opiskella enologiksi. Valmistuttuaan hän pyysi isäänsä ostamaan viinitilan, mutta tällä kertaa Toscanan alueelta. Harkinnassa oli Bolgherin alueen viinitiloja, mutta sitten he päätyivät ostamaan kyseisen viinitilan Suvereton kupeesta. Näin tämä viinitila syntyi rahan ja tyttären unelman ansiosta. Myöhemmin tilan tuotanto kasvoi, jolloin isä palkkasi tunnetun sveitsiläisen arkkitehdin Mario Bottan, jonka ideasta syntyi kuuluisa rakennus, jota useat arkkitehtuurista kiinnostuneet tulevat katsomaan.
Oppaamme mukaan rakennuksen arkkitehtuurissa on kyse filosofisesta arkkitehtuurista, joka poikkeaa funktionaalisesta arkkitehtuurista. Tämä on selvästi nähtävissä, sillä rakennus ei muistuttanut viinitilaa, vaan ensivaikutelma muistutti pyhättöä, kirkkoa, museota tai jotain aivan muuta. Oppaamme mukaan rakennuksen keskellä sijaitsevat portaat symbolisoivat elämää, ja ympäröivät oliivipuut luontoa.
Petra onkin sopiva kohde sellaiselle, joka on kiinnostunut viinien ja arkkitehtuurin yhdistelmästä, ja samassa haluaa nauttia lasin viiniä.
https://www.winearchitecture.it/en
https://www.cellartours.com/blog/italy/design-wineries-italy-iconic-architecture-wine
Myös sisältä tuotantotilat olivat varsin vaikuttavat ja uutena yksityiskohtana minulle oli tynnyreiden värjäys keskeltä, ja se miten tammitynnyrit oli aseteltu pienten kivien päälle kosteuden tasapainottamiseksi.
Kaikesta näki, että viitilan markkinointiin ja tuotantoon oli investoitu paljon. Minut rakennus jätti kuitenkin jokseenkin kylmäksi. En tiedä johtuiko se oppaamme laveaperäisestä tarinoinnista, joka pyrki tekemään viinitilasta merkityksellisemmän kuin se oli, vai siitä, että viime aikoina olin vieraillut liian isoilla kaupallisilla viinitiloilla ja kaipasin enemmän intiimiä esittelyä viininvalmistajan taholta. Ehkä minusta on tullut liiankin kriittinen, mutta kun kuulen saman narratiivin viinitilan synnystä eri muunnoksena, tai kun viinintuotantoprosessin esittelyn yhteydessä esitetään jokin erikoinen yksityiskohta, jolla pyritään erottumaan muista viinintuottajista, minua kylläsyttää suuresti. Joko olen nykyään kyyninen viinitilavierailija tai sitten rimani on kohonnut korkealle.
Viinitilan kierroksen jälkeen oli viinitilan viinien maistelun vuoro. Ensimmäiseksi lasiin kaadettiin tilan valkoviiniä Viognier, joka oli miellyttävä valkoviini huomioon ottaen viinin korkean alkoholipitoisuuden 13%, mutta ei kovin yllättävä viini. Petra on kuitenkin erikoistunut punaviineihin, joista maistoimme ensimmäisenä tilan Heba-punaviiniä, jossa yhdistyi Cabernet Sauvignon (50 %), Merlot (40%), Sangiovese (10%). Heba oli miellyttävä ja yllättävän monimuotoinen tuoksuiltaan. Suussa se oli samalla mineraalinen että pehmeä. Viini oli tasapainoinen, mutta ilman luonnetta, koska tanniinit maistuivat vähäeleisinä. Kolmas punaviini oli 100 %:sti Merlot-viinirypäleestä valmistettu Quercegobbe. Olin valmis mieltymään Merlot-viiniin, mutta se ei vain tapahtunut. Omaan makuuni viini oli liian selkeän kirsikkainen, ja marjamehuinen sekä aromeissa että suussa. Aivan varmasti joku muu mieltyy viiniin, mutta Merlot ei tälläkään kertaa valloittanut minua.
Lopuksi maistoimme tilan kuuluisinta viiniä, Petraa, joka oli valmistettu ns. taglio bordelese (= Ranskan Bordeaux’n viinialueen viinirypäleiden yhdistelmä) eli viinissä yhdistyi ei italialaiset lajikkeet Cabernet sauvignon (60 %), Merlot (28 %), Cabernet Franck (12%). Kyseessä oli siis pyrkimys valmistaa saman tyyppistä viiniä kuin Bolgherissa. Viini oli vuoden 2022 vuosikertaa, joten se oli hiukan sulkeutunut, mutta antoi heti ymmärtää olevansa monivivahteinen viini. Väri oli intensiivisen rubiinin punainen ja viinin aromit nenässä muistuttivat tummista hedelmistä, mausteista, kahvista, nahkasta ja suklaasta. Suussa viini oli täyteläinen ja nahkean tanniininen luvaten, että kypsyessään ajan myötä sillä olisi potentiaalia kehittyä entisestäkin monipuolisemmaksi.
Viimeinen viini siis pelasti viinien maistelun. Olin kuitenkin odottanut hiukan enemmän Petran viineiltä. On totta, että minulla oli odotukset hyvin korkealla, mutta ottaen huomioon tilan premissit, kuten sen maineen, kuuluisan enologin, joka oli tyttären apuna viinien kehittelyssä, ja kuinka tilaan oli investoitu rahallisesti ja henkisesti, olisi saattanut odottaa, että tilan viinit olisivat olleet huipputason viinejä. Muiden läheisten viinialueiden viinitilojen viineihin verrattuna Petran viinit olivat yllättävän vaatimattomia. Jos pyrkimys oli maanläheisyyteen, kuten he mainostivat siinä oli onnistuttu, mutta silti odotin jotain mielenkiintoisempaa ja innovatiivisempaa. On paljon mahdollisista, että alueen maaperä ei vain ole tarpeeksi rikas, jotta tilan viiniköynnöksillä oli mahdollista tarjota monipuolisempia viinirypäleitä, tai sitten viinitila ei ole löytäneet vielä omaa tietään.
(Lue muista Toscanan viinitilavierailuistani https://httsviiniitalia.home.blog/2022/07/19/maremma-toscanan-viinien-amerikka/ tai https://httsviiniitalia.home.blog/2019/11/03/arkkitehtuurin-ja-viinien-symbioosi/ tai https://httsviiniitalia.home.blog/2019/08/04/kerran-lauantai-aamuna/)
Viinitilan vierailun jälkeen kävimme tukevalla lounaalla, jonka jälkeen kävelimme Piombinossa ja nautimme merimaisemasta ja raikkaasta meri-ilmasta. Päivä oli ollut lähes täydellinen, ja sitä eivät olleet haitanneet pienet pettymykset asunnonetsinnässä ja viinitilavierailulla. Aurinko paistoi vihdoinkin kirkkaasti siniseltä taivaalta ja lämmitti sielun syvempiä sopukoita.
Tämä on se Italian maisema, minne marraskuun päivinä Suomessa asuessani kaipasin. Onneksi minulla on hetkittäin onni saavuttaa se.
