Syksyn alku on ollut melko katastrofaalinen kuten aina. Jos aikaisemmin lapsen koulunkäynnin ja harrastusten käynnistäminen stressasi, niin nykyään omien vanhempien ja appivanhempien asiat huolestuttavat ja vievät aikaa. Mieheni onkin viettänyt syksyllä suuren osan ajastaan sairaalassa perheenjäsenistään huolehtimassa. Paasasin juuri äskettäin puolituntemattomalle nuorukaiselle miten nuorena kannattaa elää täysillä, koska silloin elämä on vielä huoletonta.
Mutta se siitä. Olin suunnitellut jo syntymäpäivänäni matkaa Napoliin, mutta se ei onnistunut. Kun miehelleni sattui työasioita hoidettavaksi Napolin suunnalla, päätimme perjantaina lähteä Napoliin, ja lauantain iltapäivällä olimme jo syömässä maailmanparasta pizzaa Napolissa. Meillä oli koiruli matkassa, mutta teinin olimme jättäneet kotiin. Kotiin jäivät myös rankkasade ja tulvat.
Lämmin suositus 50 Kalò – Ciro Salvo il maestro dell’impasto (xn--50kal-yta.it)
”When life gives you lemons….go to see where the lemons grow, go Naples.”
Olin varannut huoneen jo tutusta hotellista Vico Equensessa, mutta muuten meillä ei ollut sen suurempia suunnitelmia. Olin ehdottanut miehelleni matkalla Napoliin vierailua Amalfin rannikolla, Vietri Sul Maressa, jossa olimme viimeksi käynyt yli 20 vuotta sitten, kun omat vanhempani olivat vierailleet Napolissa. Heräsimme sunnuntaina auringonpaisteeseen, ja ajoimme Vico Equensesta vajaassa tunnissa Vietriin. Olin nähnyt vuosien varrella nähnyt miten monet Amalfin rannikon kaupungit olivat muuttuneet, mutta Vietri oli pysynyt jokseenkin samana. Toki ravintoloita oli useampi ja turistit lisääntyneet, mutta Vietrissä oli vielä oma paikallinen vivahde, ja keramiikkakauppojen lisäksi turistikauppoja oli verrattain vähän.
Nautimme täysin sydämin auringonpaisteesta ja merentuoksusta, ja piipahdimme syömässä pitkän kaavan mukaisen sunnuntailounaan merenantimista. Myöhemmin etsin keramiikka kaupoista jotain kivaa, mutta kaikki keramiikkaesineet olivat niin viehättäviä, etten osannut päättää minkä valitsisin.
Vietrissä ollessamme saimme idean, että maanantai iltapäivällä kävisimme Mastroberardinon viinitilalla https://mastroberardino.com/, ja onnistuimmekin varaaman vierailun. Olin todella kauan toivonut pääseväni tutustumaan Mastroberardinon viinitilaan, joten olin erittäin iloinen, että vihdoinkin saisin siihen mahdollisuuden.
Ennen viinitilavierailua kävimme tapaamassa Napolin keskustassa ystäviämme, ja halusin myös nopeasti nähdä skandaalin käryisen taideteoksen, joka oli esillä Piazza Municipiolla. Alun perin kuuluisan, nyt edesmenneen taitelijan, Gaetano Pescen taideteoksen oli kerrottu esittävän Pulcinellaa. Pulcinella on antiikin aikainen ilveilijä tai narri, ja Napolin symboli, jonka juuret ovat muinaisessa napolilaisessa teatterissa, erityisesti nukketeatterissa, ja legendoissa. Pulcinella on puhelias ja laiska, joka käyttää jokaisen tilaisuuden edukseen ja onnistuu selviämään kaikesta oveluudella. Pulcinella onkin anti-sankari, joka haastaa valtaapitävät ja rikkaat epäkunnioittavalla käytöksellään. Eli muistuttaa hiukan omaa antisankariamme Uuno Turhopuroa.
Mutta kun taideteos paljastettiin Napolin ydinkeskustassa, vaikutelma olikin aivan muuta.
Taideteos huvitti suuresti itseäni ja montaa muutakin ohikulkijaa. ”Pulcinella” on myös juuri sataman alueella, jonne suuret risteilijäalukset laskevat ankkurit, ja tuhannet turistit nousevat maihin. Voin vain kuvitella, mitä he miettivät kun he kohtaavat ”Pulcinellan”.
En tiedä kyllä missä muussa kaupungissa olisi voinut sattua jotain noin koomillista. Onneksi napolilaiset ovat osanneet suhtautua filosofisesti ”Pulcinellaan”, vaikka sitä oli myös kritisoitu, koska kyseinen taideteos on maksanut 200 000 €.
Iltapäivällä suuntasimme Mastroberardinon viinitilalle, joka sijaitsi Napolista sisämaahan päin, Avellinon suunnalla ja nk. Irpinian alueella. Automatkalla ihmettelin jälleen kerran miten niin lähellä Napolia saattoi olla niin vihreää vuoristoa ja käsinkosketeltavaa luontoa. Mutta yllätyksessämme Mastroberardinon viinitila ei sijainnut maaseudulla vaan Atripaldan kaupungin keskustassa. Kyseessä ei ollut myöskään viinitila, vaan rakennus missä viininvalmistus tapahtui eli missä viinitankit ja viinikellari sijaitsivat. Itse viiniköynnökset sijaitsivat lähiympäristössä. Meille tuotantotiloja esitteli lyhyesti sympaattinen opas kertoen alueen ja tilan historiasta ja viinien valmistusmetodeista. Olin yllättynyt lukuisista tammitynnyreistä tilan kellarissa, sekä kuinka paljon viiniä, ja miten erilaista viiniä tila tuotti.
Irpinian alueella ja Taurasilla onkin huikean pitkä historia. Alueella sijaitsi aikoinaan Taurasin kaupunki, joka tuhoutui vuonna 268 eaa. roomalaisten käsissä. Roomalaiset pyrkivät myöhemmin edistämään alueen viininviljelyä. Varsinkin Augustuksen aikana alueella tehtiin hankkeita maatalouden ja taloudellisen kehityksen tukemiseksi, ja Taurasista tuli tärkeä keskus, kuten aikakauden historioitsijat Tito Livio ja muut ovat todistaneet.1800-luvun lopulla Taurasi-viinin maine kasvoi, ja se tuli tunnetuksi paitsi Pohjois-Italiassa, myös Bordeaux’n alueella. Taurasiin rakennettiin myös nk. ”Viinirautatie”, joka pystyi kuljettamaan suuria määriä viiniä alueelta muualle. Alueella syntyi myös viljelyjärjestelmä, joka tunnetaan nimellä ”Alberata Taurasina” tai ”Ancient Taurasina system”. Lisäksi Francesco De Sanctisin ansiosta Avellinoon perustettiin vuonna 1878 viinin valmistukseen keskittynyt Avellinon maatalousinstituutti, jonka tarkoituksena oli suojella alueen rakkautta hyvään viiniin ja tietotaito-osaamista, ja joka edelleen tuottaa asiantuntevia viininvalmistajia.
Myös Mastroberardinon suku on hyvin vanha, ja jo 1800-luvulla se tuotti viinejä. Kyseessä onkin Napolin alueen yksi merkittävin ja historiallisin viinitila. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa 1900-luvun alussa Mastroberardinon viinit saivat kansainvälistä tunnustusta, ja niitä alettiin viemään ulkomaille, lähinnä Yhdysvaltoihin, ja minkä takia brändinä Mastroberardino on ulkomailla hyvin tunnettu. Toisin sanoen kansainvälisyys- ja kunnianhimoisuus olivat alusta alkaen Mastroberardinon päämäärinä.
Toisen maailmansodan jälkeen Mastroberardino pyrki osoittamaan paikallisten Irpinian viininlajikkeiden kuten Aglianicon, Grecon ja Fianon merkittävyyden. Mastroberardinon omistajat osallistuivatkin alueen viinien lajikemäärittelyn, jolloin syntyivät alueen ensimmäiset laatuluokitukset Taurasi DOC ja Greco di Tufo DOC vuonna 1970. Hieman myöhemmin syntyvät Fiano di Avellino DOC:n. Vuonna 1992 Taurasi sai DOGC laatuluokituksen.
Minä olin erityisesti kiinnostunut juuri Mastroberardinon Taurasi DOCG viinistä. Taurasi DOCG valmistetaan Aglianico-viinirypäleestä, jota viljellään Etelä-Italiassa, ja sen rypäleet ovat isoja ja tummanpunaisia. Aglianico viinirypäleelle on ominaista voimakas tanniinisuus ja suuri antioksidanttisuus. Nämä ominaisuudet tekevätkin viinistä hyvin pitkäikäisen, mutta mikä vaatii myös pitkällisen viinien kypsyttämisen tammitynnyreissä.
Taurasi viini syntyy Aglianico-viinirypäleestä, joka kasvaa Taurasin alueella. Taurasin alueella Aglianico viinirypäleen omaisuudet kehittyvät parhaimmilleen maaperän ja ilmaston ansiosta. Kyseessä on siis eräänlainen Gru, kuten Ranskassa on tapana nimetä alueita, jotka sopivat tietynlaisen viinin valmistukseen.
Taurasi DOCG -viinien tuotantoalueeseen kuuluu seitsemäntoista kuntaa Avellinon maakunnassa.
Viinikellarin kattoja koristelivat kauniit kattomaalaukset. Yhdessä niissä esiintyi Antiikin ajan jumala Bacco, Bacchus (jota kreikkalaiset kutsuivat Dionysokseksi). Bacco oli viinin ja mysteerien jumala. Hän oli päihtymyksen, aistillisuuden ja hillittömyyden symboli. Bacco oli myös hedelmällisyyden, maatalouden ja teatterin jumala. ”Bacchanalit” oli juhla, joka pidettiin hänen kunniakseen. Juhlien aihe toistuu useissa mytologian tarinoiden mukaan maalatuissa antiikin maalauksissa, joissa suihkulähteistä virtaa viini ja ihmiset juhlivat vapautuneesti ilman estoja.
Taurasille on siis ominaista erittäin vahva ja monipuolinen rakenne, jonka ansiosta se soveltuu vuosien kypsyttämisprosessiin. Taurasi onkin ainutlaatuisen pitkäikäinen, ja viini paranee ja hienostuu ajan myötä. Taurasin laatuluokitus vaatii, että valmistukseen käytetään Aglianico-viinirypälettä 85%, ja, että Taurasi DOCG kypsyy vähintään 3 vuotta, josta vähintään yksi puutynnyreissä. Sen sijaan Taurasi DOCG Riserva kypsyy 4 vuotta, josta 18 kuukautta puutynnyreissä.
Nuorena Taurasin väri on tumman rubiininpunainen, ikääntyessä väri muuttuu granaatinomenan punaiseksi. Tuoksu on hyvin monimuotoinen ja eteerinen, ja siinä on useita vivahteita kirsikasta mausteisiin, ja hyvin balsamikkoinen. Suussa viini on täyteläinen ja pitkäkestoinen, ja tanniinit kesyyntyvät iän myötä. Taurasi toden totta kilpailee tasaveroisesti Piemonten viinialueen viinien kanssa.
Nyt pääsemmekin itseasiaan, sillä olin varannut tilalta Taurasin eri vuosikertojen maistelun ja kyseessä olivat vuoden 2017, 2015 ja 1998. Olin hiukan jännittynyt, ja pelkäsin pettyväni, sillä odotukseni olivat kovin korkealla.
Mutta en joutunut pettymään. Päinvastoin sain kokea yhden elämäni parhaista ja emotionaalisimmista viininmaistelukokemuksista. Vuoden 2017 Taurasi oli jo loistava. Monimuotoiset tuoksuaromit metsän marjat, kirsikka, villit kukkaset täyttivät nenän, ja suussa viini oli harmoninen. Tanniinit olivat vielä hyvin elävät, mutta eivät liian terävät. Vuoden 2015 viini oli jo aivan täydellinen. Marjaiset aromit olivat astetta tummempia, seassa oli suklaata ja luumuja, ja suussa kaikki elementit olivat täydessä harmoniassa. Tanniini oli juuri sopiva, hapokkuus sai viinin maistumaan rehelliseltä, ja mineraalisuus teki siitä hienostuneen.
Lopuksi saimme maistaa niinkin vanhaa Taurasin vuosikertaa kuin 1998. Pelkäsin että viini olisi lattea, ja Taurasin ominaisuudet olivat hävinneet. Päinvastoin, vuosikerta oli aivan loistava. Viini ei sisältänyt toki enää nuoren viinin ominaisuuksia, mutta sen aromit olivat muuttuneet hienostuneiksi, eetterisiksi, ja niissä löytyi harvinaisia aromeja kuten tupakkaa ja kahvia. Suussa viini oli pehmeämpi, lähes balsaminen, mutta hapokkuus oli edelleen läsnä. Myös tanniinit muistuttivat edelleen yllättävän paljon itsestään. Tässä vaiheessa olin suorastaan herkistynyt.
Aivan täydellinen viininmaistelukokemus. Tai no, aika, joka oli varattu viininmaisteluun, oli mielestäni aivan liian lyhyt. Olisin voinut istua koko illan viinilasillisten parissa tuoksutellen ja maistellen niitä. Muutama tarallo olisi ollut myös kiva lisä viininmaisteluun, sillä viinit olivat yllättävän vahvoja, vaikka olivat vain 13 % alkoholipitoisuudeltaan.
Sanomattakin selvää, että ostimme muutaman pullon viiniä mukaamme, ja lähdimme ajamaan kohti Vico Equensea. Koska meille oli tällä välin tullut mehevä nälkä, kävimme syömässä kunnon pihvin, jonka seuraksi tilasimme totta kai Taurasia. Mutta kyseinen Taurasi, vaikka se oli vuoden 2014 vuosikertaa, jäi meitä lähes juomatta, sillä se sisälsi hyvin voimakkaat tanniinit. Tämä vahvisti käsitystä, että Taurasin valmistus tai ”kesyttäminen” onnistui harvoilta.
Napoli ei jätä koskaan kylmäksi. Olin jälleen kerran monta uutta kohtaamista, elämystä ja auringonvaloa rikkaampi.
Tiistai-iltana palasimme kotiin Reggio Emiliaan, ja kun keskiviikkoaamuna ajoin syksyn harmaassa säässä iloisena mutta uupuneena toimistolle, ihmettelin mielessäni miten Italiassa saattoi sijaita kaksi niin vastakkaista kaupunkia. Vaikka olimme pistäytyneet vain lyhyesti Napolissa, minusta tuntui kuin olisin tehnyt matkan kauemmaskin, aivan toiselle planeetalle asti.
Alan uskomaan, etten parannu koskaan Napolin ”sairaudestani”. Napoli on minulle toinen kotikaupunkini, jota ikävöin ja jonne palaan mielelläni. Ne muutamat vuodet jotka asuin nuorena Napolissa ovat jättäneet minuun voimakkaan jalanjäljen. Olen siitä kiitollinen. Jokainen meistä tarvitsisi sellaisen paikan, missä tuntee elävänsä täysin sydämin.
Ps. Mastroberardinon viinitila ei lähetä viinejä ulkomaille, ja Alkosta löytyi ainoastaan tällä hetkellä Tuotteet | Alko tilan Fiano Avellinon, joka on hyvä viini sekin. Jos viinejä siis haluaa maistaa on matkustettava Napoliin. Mikä loistava tekosyy!
Italia Viinilasissa 