Viiniretki Venetossa Valpolicellan viinitiloilla

Kevät on aina yhtä kiireistä aikaa tyttären koulun ja muiden arkisten asioiden kanssa, mutta nyt vielä enemmän, kun appivanhemmat ovat mieheni vastuulla, ja pari viikkoa takaperin anoppi vielä mursi sääriluun ja joutui sairaalaan. Mieheni onkin juossut hoitamassa asioita ja ollut todella stressaantunut.

Jokavuotinen Cantine Aperte eli viinitilojen avointen ovien päivä lähestyi, ja vaikka aikataulumme oli tiukka, päätin että kävisimme jossain päin, jotta saisimme hiukan rakoa arjen hullunmyllyyn. Italiassa asumisessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse ajaa autolla edes kovin kauas, kun tuntuu että olisi jo ulkomailla. Italiassa kun eri maakunnat eroavat toisistaan niin maisemien, ruuan, ihmisten ja kaiken muunkin osalta hyvin paljon.

Mutta kun istuin autossa lauantai aamuna, olin itsekin väsynyt ja enkä ollut yhtään innoissani ajatuksesta vierailluista viinitiloilla.  Olin omalla FB sivullani Italia Viinilasissa | Facebook maininnut Cantine Aperte viikonlopusta, joten minusta lähinnä tuntui siltä kuin ”velvollisuus kutsuisi”, enkä odottanut kovinkaan paljon päivältä. Toisaalta halusin osallistua Cantine Aperte tapahtumaan sillä pelkäsin, että kadotan kosketukseni rinnakkaismaailmaani eli viineihin, jos en välillä vieraile viinitiloilla.

Suuntasimme autolla kohti pohjoiseen ja Venetoa, ja vaihdoin lennosta kohdetta. Tarkoitukseni oli ollut vierailla Padovan läheisillä viinitiloilla, mutta huomasin matkalla, että sinne oli liiaksi matkaa ja eikä sinne voinut noin vain piipahtaa. Siksi päätin, että käymme Valpolicellassa, jossa olimme käyneet pari vuotta sitten talvella. Cantine Aperte- tapahtumaan osallistuvat viinitilat jokaiselta alueelta löytyvät sivulta Movimento Turismo del Vino Movimento Turismo del Vino | the wine tourism welcoming (movimentoturismovino.it)

Valpolicella sijaitsee hiukan Veronan jälkeen ja Gardajärven ja Venetsian välissä. Hiukan arvelutti maistella Valpolicellan tuhteja punaviinejä kesällä, mutta toisaalta tiesin, että kyseessä olisi ainakin laadukkaat viinit. En tällä kertaa ala toistamaan mitä kirjoitin Valpolicellan viinialueesta ja sen kuuluisista viineistä kuten Amarone ja Recioto blogissani. Jos jotain kiinnostaa voin vilkaista Amarone, talvisen iltapäivän täydellinen viini – Italia Viinilasissa (wpcomstaging.com).

Sen sijaan tällä kertaa haluaisin yrittää välittää Cantine Aperte tapahtuman tunnelmaa, sillä en minäkään yksinomaan tutustu viinitiloihin aina oppiakseni uusia asioita viineistä ja viinintuotannosta. Nyt halusinkin vain olla ja nauttia viineistä ja ilmapiireistä, ja unohtaa viinitilojen tuotantotiloihin tutustumisen tai viinien makuominaisuuksiin keskittymisen.

Kuten olen jo aikaisemmin todennut, kun on jo nähnyt Italiasta kaiken, viinitiloilla vieraillut avaavat aivan uuden oven Italialaiseen maisemaan ja kulttuuriin.

Maisemia autossa Valpocellassa

Kun saavuimme Valpolicellan alueelle kaukana siintävät viinikukkulat eli viininviljely terassit ja viiniköynnöksen kiemurtelivat vihreän riemukkaina ja valloittavina. Pienen pienet viinirypäleiden alut kuiskivat lupauksia viinien aromeista.

Olinkin tyytyväinen, että näin millainen Valpolicellan viinialue oli kesällä. Talvella käydessämme sumun ja pimeyden keskellä olin joutunut käyttämään mielikuvitusta ymmärtääkseni viinikukkuloiden muodot ja laajuuden, ja kuvittelemaan kauneuden.

Usein Cantine Aperte tapahtumaan osallistuvat pienemmät viinitilat, jotka haluavat tehdä viinejään tunnetuksi ja kasvattaa markkinoita, eli kaikkein suurimmat ja kuuluisimmat viinitilat osallistuvat harvoin Cantine Aperte- tapahtumaan, koska heillä ei ole siihen tarvetta.

Valitsin ensimmäisen viinitilan sattumalta, sen kummempia tutkimatta, tai suunnittelematta. Itse asiassa olenkin viime aikoina niin kyllästynyt siihen, että Italiassa kaikki tarvitsee varata etukäteen netistä niin ravintolat, museot kuin viinitilavierailut. Voi kuinka kaipaan niitä aikoja, jolloin vain spontaanisti lähdettiin ulos ja tehtiin mitä mieleen juolahti. Eräs ikimuistoinen matka olikin kun ystävien kanssa päätettiin perjantai iltana Bolognassa iltaa istuessa lähteä seuraavana aamuna Nizzaan. Ja niin tehtiin.

No kaihoisuus sikseen, ja astutaan ensimmäisen viinitilan tunnelmaan. Kyseessä oli Villa Crinen viinitila. Home – Villa Crine – Valpolicella Amarone Recioto wines. Ensin vaikutti, ettei paikalla ollut ketään ja mietimme olimmeko saapuneet oikeaan osoitteeseen, mutta kun pääsimme viinitilan sisäpihalle näimme, että ihmiset jo istuivat viinilasien kanssa maistelemassa viinejä puutarhassa.

Ja niinpä kun istuimme ensimmäisen viinilasillisen kanssa pöytään, taustalla soidessa jazzmusiikkia ja viinin laskeutuessa makuhermostoon ja muuhunkin hermostoon, sulauduimme osaksi viinitilaa, ja muu maailmaa huolineen jäi kauas taakse toiseen todellisuuteen.

Villa Crinen viinitila sijaitsee ns. Valpolicella Classico alueella ja oli hyvin perinteinen Valpolicellan viinitila. Viinitila on kuulunut Venturinin perheelle vuosisatojen ajan, ja sen filosofia on säilyttää perinteet yhdistämällä uusien viinien valmistusten innovaatioiden kanssa.

Jokainen viinitila Cantine Aperte-viikonloppuna suunnittelee tapahtuman ja hinnoittelee tapahtuman itsenäisesti. Tämän viinitilan myi 4 viininmaistelua 25 € hintaan, ja siihen kuului pieni leikkelelautanen. Hiukan kallis, mutta kyseessä oli myös arvokkaat viinit.

Viinitilalla maistoimme alueen viinirypäleistä Corvinasta, Rondinellasta, ja Molinarasta valmistettuja Valpolicella Classico Superiore, Valpolicella Ripasso, Amarone della Valpolicella ja Recioto, jotka edustivat klassillista Valpolicellan viinejä. Lisäksi maistoin myös tilan tuottamaa valkoviiniä, Bianco Verona IGT Fuori Legge, joka oli valmistettu Corvinasta ja Rondinellasta puristamalla viinirypäleistä rypälemehu pehmeällä puristuksella ja kypsyttämällä terässäiliöissä ilman rypäleen kuoria. Muut tilan Valpolicellan klassikkoviinit olivat hyvin vahvoja ja hedelmäisiä johtuen siitä, että viinien valmistus seurasi ns. appassimento menetelmää, eli viinirypäleet kuivattiin muutaman kuukauden ajan, jolloin viinirypäleiden sokeripitoisuus samoin kuin polyfenolit tiivistyvät tehden viinistä hyvin täyteläisen.

Myös toisen viinitilan Azienda Agricola Flatio http://flatiowine.it/ valitsin sattumalta. Kyseessä oli jälleen perheyritys, nuorempi sellainen. Ulkoisesti rakennus ei muistuttanut viinitilaa, vaan tavallista rivitaloa viiniköynnösten keskellä. Myös täällä pihalle oli järjestetty tuoleja ja penkkejä. Mitä ilmeisemmin tilalla yritettiin uudistaa viinituotantoa, valmistamalla jopa roséviiniä (vain metodo classico puuttui!) perinteisempien alueen viinien Valpolicella Classicon, Recioto, Ripasson ja Amaronen rinnalla. Viinin maistelun hinta 10€ oli todella edullinen, sillä viinejä useita, jopa liikaa. Ostimme kuitenkin lisäksi leikkelelautasen, sillä viinit olivat hyvin alkoholipitoisia.

Tunnelma myös tällä viinitilalla oli hyväntuulinen ja kiireetön. Ihmisiä tuli ja meni, ja ulkona oli elävää musiikkia vieraita viihdyttämässä. Me olimme liikkeellä iltapäivästä, mutta voin kuvitella, miten illalla tunnelma tiivistyisi.

Viimeinen viinitila Home | Novaia | Azienda Agricola, jonne ajoimme, sijaitsi Marano di Valpolicella alueella, Valpolicellan sydämessä ja arvostetuimmalla alueella. Viinitilan rakennus sijaitsi korkealla kukkulalla, ja kyseessä oli vanha kartano, jonka sisäpihalta avautui aivan upea näköala. Jälleen kerran kyseessä oli sukupolvelta toiselle siirtynyt perheyritys. Täällä oli kuitenkin siirrytty täysin biodynaamisia viinejä, jonka vuoksi ne erottuivat. Viinitilalla sai maistaa kolmea tilan viiniä yhteishintaan 15€.  Edelleen tilalla valmistettiin perinteisiä viinejä Valpolicella Classico Superiore, Ripasso ja Amarone, mutta biodynaamisuus toi viineihin oman omalaatuisuutensa, kuten kauniin kirkkaan läpinäkyvän värin, ja appassimentosta huolimatta viinit olivat kevyitä maultaan ja eivätkä liian hedelmäisiä. Toki myös nämä viinit olivat alkoholipitoisuudeltaan vahvoja. Miellyin tilan viineihin, sillä usein Valpolicellan viinien täyteläisyys tuntuu jopa liian raskaalta, mutta Novaian tilan viinit olivat miellyttävän elegantteja ja juuri sopivan täyteläisiä.

Mikä parasta tunnelma viinitilalla oli rauhallinen, sillä ihmisiä tilalla oli vähän. Ilma korkealla kukkulalla oli raikas ja viileä täynnä luonnon tuoksuja. Rentouduimme täysin istumalla valtavan vanhan puun alla ja silmäillen kaunista viiniköynnösten koristamaa maisemaa, joka avautui edessämme vanhojen muurien ylitse. Parasta lääkettä mielelle.

Usein olen miettinyt miksi juuri tietyillä alueet soveltuvat tiettyjen viinien maaperäksi. Miksei omalla kotiseudullani Reggio Emilian kukkuloilla onnistuta valmistaan tärkeitä viinejä, vaikka päällisin puolin kukkulat ja ilmasto on hyvin samantapainen kuin Valpolicella alueella. Mikä on siis se erottava tekijä, ja vastaus on aina sama: Terroir (eli kasvuympäristö, joka koostuu ilmastosta ja maaperästä, sekä muista kulttuurillisista ja tuotannollisista elementeistä) Ilmastosta olen maininnut jo useasti, eli miten meren tai vuorten läheisyys, tuulet ja lämpötilojen vaihtelut osallistuvat viinirypäleen monipuolisen aromin kehitykseen, mutta myös maaperällä on tärkeä merkitys viinin laadulle.

Mielenkiintoista on se, ettei viiniköynnös ei vaadi hedelmällistä maaperää, vaan köyhän. Viiniköynnöksille sopivimmat maaperät sisältävät kalkkikiveä, moreenia, liuskekiveä ja savea. Sama viiniköynnös tuottaa ominaisuuksiltaan erilaisia ​​rypäleitä, riippuen maaperän laadusta ja ominaisuuksista. Myös tietyt viiniköynnökset vaativat tietynkaltaista maaperää, koska viiniköynnösten juuret imevät viinin luonteeseen vaikuttavat ravintoaineet maakerroksesta. Toisin sanoen erilaiset maalajit tuottavat erilaisia viinejä:

  • Savinen maaperä – synnyttää rikkaita intensiivi- ja ja rakenteellisesti monipuolisia viinejä, jotka ovat yleensä alkoholipitoisia ja pitkäikäisiä
  • Silttinen ( Hiesu) maaperä – synnyttää tasapainoisia, aromikkaista viinejä, joiden rakenne on suhteellisen monimuotoinen ja jotka eivät ole erityisen pitkäikäisiä
  • Hiekkainen maa – synnyttää raikkaita, kevyitä ja vähäalkoholisia viinejä, jotka on juotava nuorena

Valpolicellan alueen maaperä onkin juuri punaviineille sopivan savimaista, joka pidättää vettä ja vapauttaa sitä hitaasti juurille, tehden viinirypäleen mehun rakenteesta sopivan monipuolisen tammitynnyreissä kypsyttämiseen. Savinen maaperä on myös hyödyllinen, koska se varastoi hyvin vettä, jolloin savimaiden viinitarhoilla ei tarvita kastelujärjestelmää.

Palasimme lopulta myöhään iltapäivästä kotiin, syötyämme jotain ( jälleen) ja mielemme oli ainakin hetken vaellellut muissa maisemissa kuin arjen kaaoksessa, ja löytänyt rauhan.

Jälleen kerran vierailumme Valpolicellan viinialueelle oli onnistunut ilman mitään sen kummempia suunnitelma, koska Venetossa osataan markkinointi ja palvelu on hyvää. Pohjois-Italiassa Gardajärven- Veronan ja Valpolicellan alue tarjoaakin paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Wine Route – About us – Valpolicella (stradadelvinovalpolicella.it) Matkailua voi laajentaa myös Venetsian suuntaan, ja vierailla myös upeissa kaupungeissa Padovassa ja vaikka Vicenzassa. Alueelle pääsee lentäen Milano-Bergamon lentokentälle tai Venetsiaan.

Ja jos ei ole sattumalta viinitapahtuman aikaan Italiassa, autolla voi kierrellä viehättävissä viinialueiden maisemissa. Gardalta tai Veronasta käsin useat matkanjärjestäjät järjestävät viinitila vierailuja kuljetuksineen. Tässä useampia sellaisia: 10 best wine tours & tastings in Valpolicella 2023 | Winetourism.com

Muutaman päivän tässä olen taas filosofoinut elämääni. Vaikka toisaalta kaipaan elämän spontaanisuutta, niin toisaalta olen hyvinkin tyytyväinen elämääni.

Haluaisin ajatella, että olen nykyään kuin viiniköynnös, jonka juuret ovat syvällä maastossa. Saan kasvaa vakaasti juuret savisessa maastosta, josta imen paljon rikkauksia elämääni. Tuulet ja sateet koettelevat minua, mutta aurinko kuitenkin paistaa useimmiten lehdilleni. Elämäni ainoa variaatio syntyy vuorokauden ja vuodenaikojen vaihteluista. Maan ja ilman rikkauksista syntyy kuitenkin monipuolisesti maistuvaa elämää.

Yksi vastaus artikkeliiin “Viiniretki Venetossa Valpolicellan viinitiloilla

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.